Fokus 3

Fokus 3
FOKUS 3-hanke toimii Evijärven, Isonkyrön, Kauhavan, Lappajärven, Lapuan, Seinäjoen, Ilmajoen, Kurikan ja Suupohjan alueella. Hankkeessa tehdään tiivistä, moniammatillista yhteistyötä asiakkaan työllistymistä tukevien tahojen kanssa ja koordinoidaan tarvittavat palvelut sekä luodaan niistä tarpeen mukainen palvelukokonaisuus. Hankkeen rahoitus tulee TE-hallinnolta.
FOKUS 3-hankkeen tavoitteena on löytää työtä, opiskelupaikka tai työllistymisen väylä työvalmennuksen keinoin. Kohderyhmänä hankkeessa on pitkäaikaistyöttömät.
Hankkeessa panostetaan erityisesti yritysyhteistyöhön ja Fokus 3 -hankkeessa toimii työnetsijä, jonka tehtäviin kuuluu asiakasryhmien ja alueiden piilotyöpaikkojen, työkokeilujen ja palkkatukimahdollisuuksien selvittäminen.
Asiakas ohjautuu hankkeeseen TE-toimiston tai alueella toimivien työllisyyden kuntakokeilujen kautta.
Työvalmennusta tehdään henkilökohtaisesti asiakkaan kanssa yhdessä.
- Kartoitetaan kokonaisvaltaisesti tilanteesi
- Pohditaan yhdessä uratoiveitasi ja mahdollisuuksiasi
- Määritellään valmennukselle konkreettiset tavoitteet
- Saat apua asioinnissa ja asiakirjojen laadinnassa
- Etsitään tavoitteidesi mukaisia työ- ja työkokeilupaikkoja, tai koulutuspaikkoja
- Selvitellään tarvittaessa terveydentilaasi ja tarvittaessa myös muita palvelu- ja etuusasioita
Linkit:
Käyntiosoitteet:
Buusti ry
Kauppaneliö 2,
60120 Seinäjoki (käynti Väinölänkadun puolelta)
Ilmajoen kunnantalo
Ilkantie 18
60800 Ilmajoki
Kurikka
Keskuspuistikko 4,
61300 Kurikka
Jalasjärvi-talo,
kokoustila
Kirkkotie 4
61600 Jalasjärvi
Opintola
Hallintoaukio
61801 Kauhajoki
Linnarakennus
(ent. lentosotakoulun alue)
Loppusuora 22
62200 Kauhava
(ent. Päiväkoti Mustikka)
Rauhanpolku 2
62100 Lapua
Isokyrön kunnantalo
Pohjankyröntie 136
61500 Isokyrö
Lappajärven kunnantalo
Maneesintie 5,
62600 Lappajärvi
Evijärven kunnantalo
Viskarinaukio 3,
62500 Evijärvi
ASIAKASPALAUTTEET FOKUSTUU -HANKKEELLE:
“Asiakaslähtöinen, vapaasti työllistymiseen liittyvien kysymysten ratkomiseen tarkoitettu palvelu oli juuri se mitä tarvitsin”
“Sain erittäin hyvin ns. kädestä pitäen- neuvoja ja opastusta. Myönteistä oli se, että ohjaajaan pystyi ja sai olla yhteydessä matalalla kynnyksellä”
“Sain hankkeen avulla lisää itsevarmuutta lähteä tavoittelemaan omia unelmia ja onnistuin niiden saavuttamisessa”
Yhteystiedot:
Tuula Mäki-Fränti
Projektipäällikkö
Puh. 050 575 5656
tuula.maki-franti@buustiaelamaan.fi
Pasi Ämmälä
Työnetsijä
Puh. 046 921 2448
pasi.ammala@buustiaelamaan.fi
Lilli Peltomäki
Työvalmentaja, Seinäjoki, Ilmajoki, Lapua
Puh. 040 124 1660
lilli.peltomaki@buustiaelamaan.fi
Säde Olkkonen
Työvalmentaja, Kauhava, Evijärvi, Lappajärvi, Jalasjärvi, Ilmajoki
Puh. 050 301 0361
etunimi.sukunimi@buustiaelamaan.fi
Essi Ilola
Työvalmentaja, Seinäjoki, Kurikka
Puh. 046-9213544
etunimi.sukunimi@buustiaelamaan.fi
Arto Mähönen
Työvalmentaja, Suupohja, Kurikka
Puh. 050 358 3451
arto.mahonen@buustiaelamaan.fi